22.11.2014

Rakkaus Islanninhevosiin!

Mairen kanssa päätettin vaihtaa farkut verkkareihin ja lähteä käymään kotikonnuilla Nurmeksessa.

Tänään tuli mummon ja ukin tykönä vastaan kirja nimeltä Nurmes. Huippu kirka, paljon kuvia ihanasta vanhasta ajasta, kun "kaikki oli paremmin kuin nyt". Heinät tehtiin seipäisiin ja ihmiset oli iloisia. Vaikka ei ollut sosiaalista mediaa ja kännykkäläppäreitä.. Jos saisin aikakoneen, matkustaisin juurikin tuohon aikaan. Ehkä siksi että pääsisin näkemään oliko se kaikki niin paljon paremmin kuin nyt. En tiedä mutta jotenkin haluan uskoa että oli..

Harmittelen nyt jälkeenpäin, etten ottanut enempää kuvia, juurikin tällä kännykällä.. kyseisestä kirjasta. Ne olisi ollut ihana jakaa!

Yhden kuvan otin siksi että siinä esiintyy itselle tärkeitä asioita, nimittäin juurikin ne kaksi ihanaista Islanninhevosta. Jotka ovat aikoinaan saaneet tämän rakkauden kyseistä rotua kohtaan kukkimaan. Muistan kun sitä vaan hypättiin selkään ja lähdettiin maastoon, opettelemaan kuinka sitä ratsastetaan. Noh nyt myöhemmin lajiin taas palatessani, voin todeta että eihän se nyt ihan niin mennyt. Mutta hällä väliä, ihanaa se oli ja ihanat muistotkin vieläpä :)

Kuvassa siis Daalia ja Höntti

1 kommentti:

  1. Huom! Itsehän en ole ratsailla vaan taitavat olla omistajat ihan ite ;)

    VastaaPoista