24.5.2014

Tuuri

Aamulla ei olisi jaksanna millään herätä, muistakkaan millonka olisi noin vaikeeta tehnynnä! Olisikko sillä jotakin osuutta asiaan, ettei tullu viimeyönä kovinkaan montaa tuntia nukuttua. Ainakaan kovin sikeästi!
Kiitos kuumuuden: Kissat oli levottomia, juoksentelivat pitkin huushollia. Maire oli levoton, ei meinannu millään asettua nukkumaan, kun joka puolella oli niin kuuma. 
Ilmalämpöpumppu olisi enemmän kuin tervetullut meille kyläilemään, tai muu vastaava härpäke. 
Onneksi tuli Tuurista ostettua uusi pöytäpuhallin, entinen kun taisi sanoa sopimuksensa irti.

Lähti sieltä Tuurista vähän muutakin mukaan mattoa, koirajuttuja, kissajuttuja ja heppajuttuja. Ei mitään suurta mutta pientä kivaa kuitenkin. Olisihan siellä ollu vaikka mitä, laajentaneetkin olivat moista puljua! Maire jäi veljensä kanssa Dogsittereiden hellään huomaan, hyvin tytöt katsoivatkin perään. Vaikka eipä nuo tainnu pahemmin pyrkiäkkään häkeistään ulos :D 
Menin lupaamaan että olen tunnin päästä neitiä hakemassa, joten juosten mentiin kauppa läpi. Eipähän tullu liijemmin heräteostoksia tehtyä. Kissaesittelykin oli kaupan sisällä, en kerenny niitäkään ihailemaan. Toisaalta ihan hyvä, onhan näitä kotona jo kaksin kappalein.

Joten vaikka aamulla väsytti ni mukava oli päivä! Maire näki kaikki sisaruksensakin sekä Deppipoijan myöskin :) Hienosti pärjäsi jokainen karvalapsi kisassaan!

Maire eri sa pn2 kera Sertin. 
Laakson Jarin mielestä aavistuksen tuhdissa kunnossa ja pään linjat kaipaa vielä yhdensuuntautumista. Mutta kotiinsa kuulemma ottaisi jos saisi ;) 
Hoksasin tänään etten ole Tyynenkään kanssa käynyt kyseisellä tuomarilla, ollaan kyllä oltu ryhmässä jota Laakso on tuomaroinut, mutta siinä ei taidettu sen koommin Tyynen kanssa sijoittua. Kaikin puolin mukava tuomari, kertoo mistä koirassa pitää ja mikä vielä vaatii aikaa. Sekä opastaa tarvittaessa! Arvostan.

Mairen arvostelu kokonaisuudessaan:

17kk kauniisti liikkuva tasapainoisesti rakentunut nuori narttu. 
Riittävän tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen eturinta. Ihana rungon tilavuus. 
Kaunis ylälinja seistessä ja liikkeessä. Kaunis voimakas kaula.
Pään linjat hakevat vielä toisiaan. Hyvä otsapenger.

 Red Rublev Little Red Depp ERI3

Red Rublev Hattori Hanzo EH

Red Rublev Happiness ERI SA PU2 SERTI


Kennel Red Rublev KP1 Kasvattaja


Onnea kasvattajalle hienoista dogeista ja meiltä kiitos :)

veljekset :)


Depin mielipide moisista kisoista ;)

23.5.2014

Rantsu


Onni on asua rannan äärellä! 
Ei näillä helteillä lenkille ole paljoa kehdanna lähteä, mutta viilentymään kylläkin. Tytöt + spanieli nauttii rannalla peuhata. Maire kahlaa, Tyyne ui, Spanieli kahlaa ja ui jos on tyyntä. 
Mustikki ei moisesta hulluudesta ymmärrä yhtään mitään! Tassuja hei pappaherran mielestä kastella, jos ei ole ihan pakko. 

Tänään oli taas oiva päivä käydä letraamassa, tuulikin oli niin lämmin. Huomenna Mairen kanssa nenukat kohti Tuuri ja missihommia, mitähän sitä päällensä pukisi että peittäisi nuo Joensuun tuliais polttokohat.. Poolo! :P


Ihanaa Viikonloppua.










Etsi Maire kuvista leikki :)
Mairella on valeraskautta pukannu jo jonkin tovin. 
Pusikkojussi siitä ainakin on tullu, kaikki kiven kolot ja kannon nokat on käytävä tarkistamassa. 


20.5.2014

Huhhui mitä kaikkea sitä onkaan kerennyt viimaikoina hommailla! Viikonloppu meni Joensuussa koiranäyttelyissä + värinäyttelyssä.

Maire hienosti lauantaina pn3 kera sertin, värinäyttelyn keltaisten pn2 ja sunnuntaina missikehissä eri3 sa :)

Eino (RR Let`s go crazy) poika hienosti lauantaina pu2 varaserti, värinäyttelyssä myöskin keltaisten pu2 ja sunnuntain kehissä myöskin pu2 kera varasertin!

Kaapo (RR Happiness) hienosti Oulussa kumpanakin päivänä pu2 kera varasertien. Oishan ne tietty voinu pojilla kummallakin oikeita olla, eikä mitään varoja ;)



Red Rublev Happiness / Kaapo
Red Rublev Heart Killer / Maire
Red Rublev Let`s Go Crazy / Eino
Mökki jossa saimme viikonlopun viettää oli aivan mahtava! Rantasauna, pelit ja vehkeet :) 
Kyllä oli siellä niin ihmislapsen kuin pienempienkin doggilasten hyvä olla. 
Onneksi ei ollu kerennä vielä itikat nousta henkiin..

















Mitä parasta! Mökillä kävi vierailevina tähtinä Poni & Nemo 
Kuinka ne pikkuset voikaan kasvaa niin vauhdilla..!? 
(Red Rublev My Little pony & Red Rublev Man For All Seasons)



Tytöt grillailee :)


Pony

Eino


Kun sunnuntaina typyjen kanssa kotiin päästiin, oli kevyesti sanottuna väsynyttä porukkaa :) 
Joten tytöt jäi nukkumaan ja otettiin poijat kyytiin ja käytiin veneilemässä! 
Kuinka voikaan suomen luonto olla niin kaunis!













Sunnuntaina saapui meidän hepokattikin pihamaalle! Ai kuinka se onkaan kaunis nuissa raidoissaan ;) 
Tänään pääsin moista ihanuutta ratsastamaan ja kyllä se vaan on upea! 
Nyt kun vaan oppisi sitä käyttämään ;)




Wilman mielestä läiskyttely oli toodella kivaa, miun mielestä ei ehket niinkään :D