29.4.2014

tyttö & poikalenkkiä

Tänään on tuntunut niin sunnuntaille, että oon sitten pitännä sunnuntain kerta niin siltä tuntuu!
Joten kuvia tuli otettua ja käytettyä koiruudet eriaikaan lenkillä. Tytöt ekana ja pojat vikana, näinhän sen täytyy mennä. Tytöt edellä vaikka heikoille jäille.. No jäistä ei meidän järvessä ole enää tietoakaan, mutta vesillekään ei vielä ole rohtinut mennä. Sen verta kylymä jo tuossa rannassakin kun sattuu mukavasti tuuleksimaan.

Pikkuinen hoitokoiraspanieli on tosiaan saapunut meitä ilahduttamaan joksikin aikaa. Onhan se ihana, mutta osaa se olla myös hermoja raastava. Ilonen kuin mikä, mutta joku raja tuolla höseltämisellä. Ulos lähtö kesti tänään ainaskin sen 20min, ennekuin pystyin kuvitellakaan avaamaan ulko-ovea. Hihnassa kyllä jo oltiin, sekä hienosti sivulla maattiin. Mutta se läähätyksen ja vonkaamisen määrä.. Sitten vasta liikuttiin kun herra malttoi olla täysin rauhassa, siihenpä se 20min sitten menikin :)
Meillä tytöt oottaa eteisessä hihnat kaulassa seisten, sen koommin hösläämäti. Saa laittaa kengät jalakaan ja aukasta eteisen oven ilman että ollaan rynnimässä etummaisena ulos. Tietysti pentuaikana se oli jotain aivan toista, mutta pikkuhiljaa taitää näkyä senkin työn hetelmä.

Vettä ja juoksemista tuo spanieli kyllä rakastaa, ai että silmä ja sielu lepää kun näkee kuinka se nauttii menostaan. Tytöt ei meinaa aina moista juoksemista ymmärtää, mutta onneksi spanieli antaa hampaiden laulaa jos niikseen on ja tytöt hyppii äimistyneenä ympärillä. Hauska valjakko kun sille päälle sattuuvat :)

Ja jos joku väittää että pikkukoira on helpompi kuin doggi niin en usko! Ei ainakaan tälläinen turkkikoira, vaikka kynitty onkin. Eipä oo tainnu olla taas pitkilteen näin paljoa hiekkaa laittialla, huom vielä yhden vuorokauden aikana kertynyttä! No se on pesua, kuivaamista ja imurointia :)

Jorinat sikseen ja kuvia kehiin! :)














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti